Valokuva:Lasse Tuominen

Puhtaan Vesijärven uutiskirje 11/2018

 

Vesijärvisäätiön kymmenen toimintavuotta

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö vietti tänä vuonna kymmenettä toimintavuottaan. Kesäkuussä avatun Vesipostiblogin ensimmäiset kirjoitukset käsittelivät säätiön perustamista ja sen alkutaivalta. Kirjoituksissa korostuu yhteisten tavoitteiden, verkostoitumisen ja yhteistyön tärkeys. Ne ovat edelleen vesienhoidon ja Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön toiminnan peruspilareita.

Vuoden 2018 merkittävin Vesijärven vesienhoidollinen ratkaisu oli siirtyä pelkästään talviaikaiseen hapetukseen. Lue ohjelmajohtaja Heikki Mäkisen vuosikatsaus ja jonkin verran myös ajatuksia tulevasta.


Vähä-Tiilijärven hoitosuunnitelmat etenevät

Oman lähijärven puhtauden merkitys konkretisoitui Hollolassa, kun Vähä-Tiilijärvelle ilmestyi viime kesänä mittavat sinileväkukinnot. Järven ulkoinen kuormitus on vähäistä, joten Vähä-Tiilijärven viime kesäisen tilan romahdus vaatii myös kartoituksia ja selvityksiä, jotta hoitotoimenpiteet osataan kohdistaa oikein. Lue lisää.

Milla Bruneau säätiön hallituksen johtoon

Vesijärvisäätiön hallituksessa aloittavat vuoden alussa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau Lahden kaupungin ja henkilöstöjohtaja Anne Aaltonen Kemppi Oy:n edustajana. He tulevat erovuorossa olleiden Lahden kaupungin Mika Karin ja Mediatalo ESAn Jarkko Haukilahden sijaan. Hallituksessa jatkavat Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka ja Lahden Teollisuusseuran toiminnanjohtaja Valtteri Simola. Bruneau valittiin myös hallituksen puiheenjohtajaksi.
Hallituksen ja valtuuskunnan kokoonpano 2019.

Vesijärven Lahdenpohjan kunnostustarina blogissa

Vesijärven Lahdenpohjan kunnostus on hieno esimerkki paikallisesta aktiivisuudesta ja pitkälti talkootyöstä, jota myös rahoittajien oli helppo lähteä tukemaan. Lue Hollolan vesistökunnostusten suuren miehen, Risto Kauhalan kirjoittama Tarina Lahdenpohjan kunnostuksesta.

Uusia tukijoita

Provincia Oy on päättänyt ryhtyä uudeksi Vesku-tukijaksemme. Kanavagolf Vääksy Oy puolestaan jatkaa Vesku-tukijana tulevanakin vuonna.

Vesijärvisäätiö on myös saanut pienlahjoituksia seuraavilta yrityksiltä: KP-Suunnittelu Oy, Holman apteekki, Tiilikankaan Tilintarkastus Oy ja Etelä-Suomen Huopakate Oy.
Vesijärvi kiittää!


Hyvän mielen lahjoja 20.12. Lahden torin Joulukylässä Vesijärven hyväksi

Hankkisitko tänä jouluna paikallisen aineettoman lahjan? Mökistämme voit ostaa hapetusta, hoitokalastusta ja vesikasvien niittoa. Osta kalamiehelle vaikka petokalaistutuksia Vesijärvelle, niin saalis on tulevaisuudessa taattu! Mukaasi saat pukinkonttiin diplomin.

Purkitettua Vesijärven savusärkeä, Vesijärvi 2019 -seinäkalentereita, petokalatarroja, t-paitoja ym. on myös myynnissä Vesijärvisäätiön ja Painovoima ry:n yhteisosastolla Lahden torin Joulukylässä 20.12. klo 10-15.30.
Tutustu tuotteisiin ja aineettomiin lahjoihin.

Vesijärvi 2019 -kalenterit

Vesijärvi-kalenterit ovat kaupoissa! Voit ostaa omasi Lahden Sokokselta, Launeen tai Holman Prismasta, Ankkurin S-Marketista, sataman käsityökauppa Ulpukasta tai Vääksyn K-Supermarketista. Hollolan Prismassa kalenterit ovat piakkoin. A4-kokoisen kalenterin hinta on 19 euroa ja sen tuotto ohjataan vesienhoitotyöhön. Katso kalenterin videoesittely!


Kotimainen kala on myös joulupöydän herkku

Muista kotimainen järvikala myös jouluna ja laita joulupöytään vaikka Homburgin haukea. Perusohjeesta löytyy erilaisia muunnelmia, tämä resepti on yhdistelmä useammasta. Ohje tunnetaan myös nimellä Hampurin hauki.

 

Riemukasta joulua ja Onnellista uutta vuotta 2019!