04.06.2012

Classic Vesijärvi -tapahtuma siirtyi säätiölle

Classic Vesijärvi -tapahtuma siirtyi säätiölle
Vanhojen mopojen Classic Vesijärvi -kierroksen järjestää ensi vuonna Vesijärvisäätiö.

Classic Vesijärvi -kierroksen isä ja järjestäjä Kalevi Heikkinen luovutti tapahtuman järjestelyvastuun Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiölle ensi vuodesta alkaen. Luovutus tapahtui 10. ajelun yhteydessä viime sunnuntaina. Säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Iiro Viinasen mukaan säätiö saa Classic Vesijärvestä toimivan ja mukavahenkisen tapahtuman, jonka avulla voidaan jatkossa kerätä varoja ja kiinnostusta Vesijärvityötä kohtaan. 

Tapahtumaa toteutetaan jatkossa "Kalen hengessä" Vesijärvelle varoja keräten. Mukaan ovat lupautuneet hyväntekeväisyydestä tuttu sosiaalineuvos Markku Savijärvi ja Salpausselän mopoharrastajat Samoha ry Kalevi Rauhamäen johdolla. Kalevi Heikkinen nähdään luonnollisesti tapahtumassa jatkossakin mukana!

Kalevi Heikkinen

Kalevi Heikkinen on jatkossakin mukana Classic Vesijärvi -kierroksella, vaikka päävastuu tapahtumasta siirtyy säätiölle. Tänä vuonna ajelussa oli mukana huikeat 440 mopoa.


Lähettäjä
Webmaster
04.06.2012
Viimeksi muokattu
04.06.2012
Jaa