31.01.2019

INBO-kongressin sihteeristöä vieraili Lahdessa

Kansainvälisen vesienhoidon INBO-verkoston ranskalaiset edustajat tutustuivat Lahteen.

Vesijärvisäätiö ja Lahden kaupunki ovat mukana järjestämässä kansainvälisen vesienhoidon toimijoiden ns. INBO-verkoston kongressia Sibeliustalolle 17. – 20.6. Tilaisuuteen odotetaan osallistuvan yli 200 vesienhoidon päättäjää ja keskeistä toimijaa ympäri Eurooppaa. Kongressivalmistelun käytännön järjestelyt nytkähtivät toden teolla käyntiin, kun INBO-verkoston Pariisissa sijaitsevan sihteeristön edustajat vierailivat Lahdessa 23. – 24.1. Vesijärvisäätiön ja ympäristöministeriön isännöimän vierailun aikana INBO:n pääsihteeri Eric Tardieu kollegoineen tapasivat mm. kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Vesijärvisäätiön hallituksen puheenjohtaja Milla Bruneaun, kaupunginjohtaja Pekka Timosen ja ympäristöjohtaja Saara Vauramon. Kongressin logistiikkaan ja oheisohjelmaan liittyviin käytännön kysymyksiin saatiin ratkaisumalleja Lahti Regionin Raija Forsmanin ja Tiina Kallion kanssa käydyissä keskusteluissa. Vesiasiantuntijoiden vierailun sisältö ei kuitenkaan jäänyt ainoastaan teoretisoimiseksi ja neuvotteluhuoneissa istumiseksi, vaan ensi kertaa näin pohjoisessa olleet pariisilaisvieraat pääsivät tutustumaan Vesijärven tilaan myös käytännössä – Mukkulan avannossa.

Tietoa kongressista on tulossa piakkoin INBOn sivuille.

Heikki Mäkinen
ohjelmajohtaja
040 5148513
etunimi.sukunimi(a)vesijarvi.fi


Lähettäjä
Webmaster
30.01.2019
Viimeksi muokattu
13.02.2019
Jaa